Sari Kaasinen - Niin korkea oli taivas

Minä haaveilen vain.
Sinut mieleeni sain,
Kun lämpöä tuuli tuo pohjoiseen.
Minä muistan taas sen
suviyön valkeuden
ja vihreät rantaniityt ja veen
joka niin houkuttaa.
Johon luottaa ei saa.
Sen pinta on lumepeiliä vaan.
Olit aarteeni mun
suven sen noidutun
Kuin lukki se kutoi arvoitustaan.

Niin korkea oli taivas,
niin korkea laki sen.
Minä sulle, sinä mulle
kuin taivahan lintunen.
Niin lempeä oli lampi,
niin lempeä syli sen
Minä sulle, sinä mulle,
kuin hauenpoikanen.
Tuli illaksi yö.
Sudenhetki kun lyö,
kuu pilvehen tahtoo piiloutua.
Minä kuulinhan sen
huuhkajan kuiskauksen.
Sua suutelin, sinä suutelit mua.
Sua suutelin, sinä suutelit mua.

Niin vihreä oli metsä,
niin vihreä maja sen.
Sinä mulle, minä sulle
maan armahin käpynen.
Niin korkea oli taivas,
niin korkea laki sen.
Minä sulle, sinä mulle
kuin taivahan lintunen.
Niin valkea oli varjo,
niin valkea valo sen.
Varislinnun, varjo linnun,
joka kaarteli etsien.
Niin synkäksi kävi lampi,
niin synkäksi pohja sen.
Minä sulle, sinä mulle
vain toive viimeinen.

Niin korkea oli taivas,
niin korkea laki sen.
Minä sulle, sinä mulle
kuin taivahan lintunen.
Niin lempeä oli lampi,
niin lempeä syli sen.
Minä sulle, sinä mulle
kuin taivahan lintunen.

Niin korkea oli taivas,
niin korkea laki sen.
Minä sulle, sinä mulle
kuin taivahan lintunen.
Niin lempeä oli lampi,
niin lempeä syli sen.
Minä sulle, sinä mulle
vain toive viimeinen.